FCC Finaali Kouvola 2015

Kouvola Finaali – 6.11.2015 – Loppuraportti

Finnish Crosskart Challenge  PFD tiedostona

Crosskart-finaali ajettiin Kouvolassa harmaassa säässä. Päivään mahtui lukuisa määrä startteja, mutta pareittain lähteneet ajot sujuivat joutuisasti ilman suurempia tragedioita. Radalla nähtiin kuitenkin ennätysmäärä piruetteja liukkaan radan vuoksi. Lähtöjärjestys laadittiin Radalle.com:n toimesta ja lähtöön järjestäytyminen vaati toimivan nettiyhteyden alati päivittävään sivustoon. Kuskien lähtöruutuun järjestäytymisistä huolehti allekirjoittaneen lisäksi edellisen kauden Crosskart Challenge mestari Juha Pippuri. Isoimman kiitoksen osoitan henkilökohtaisesti hänelle. 

Edelleen oman osansa koko kilpailun sujumisen kannalta tekivät moitteettomasti kaikki varikolla pyörineet huoltomiehet ja naiset. Ilmat heitä kuskit olisivat myöhästelleet lähdöistään, palkintoshamppanjat olisivat jääneet kauppaan, rengashuolto olisi jäänyt tekemättä jne. Kiitokset tästä kisaviikonlopusta sekä koko kaudesta ansaitsevat näin ollen myös he kaikki. 

Tässä vaiheessa pääsemme vasta kisailijoiden joukkoon. Paikalle oli saapunut 21 kuljettajaa 22:sta ilmoittautuneesta. Kisassa nähtiin myös tänä kautena joitakin kilpailuja ajanut Seppo Kiviniemi (77). Hänen sijoituksensa oli tässä finaalissa 21. Hän onnistui kuitenkin maahantuonnin järjestämissä arpajaisissa vetäen itselleen/autolleen uudet taka-renkaat, onnittelumme! 

Sijan 20 ajoi Topi Heikkinen (57), ensimmäistä kertaa virallisesti Crosskart-kilpailussa. Hän on kilpaillut Rallycrossin MM-sarjassa olleen tällä hetkellä sijalla 8. Topi on X-Games Rallycrossin kaksinkertainen mestari. 

 

Marko Kauhanen (31) tuo kauden positiivisimpana kuljettajana palkittu kuski saavutti viikonloppuna sijan 19. Vauhti ei riittänyt finaalissa parempaan sijaan.

 

Veli-Matti Koskinen (24) osallistui kisaan toista kertaa ’uuden uudukaisella’ autollaan. Menestys oli ajettuihin kilometreihin verrattuna hyvä, sija 18.

 

Markus Auvinen (147), vanha konkari crosskartin puikoissa onnistui ajamaan sijan 17 tasaisessa loppukilpailussa. Ajo ei sujunut täysin virheettömästi viikonloppuna.

 

Timo Vuori (59), sijan 16 saavuttanut kisaaja väänsi tasaisesti sijoista 14-18. Joitakin pieniä virheliikkeitä, liukas rata ja muiden menestys – kaikki vaikuttaa lopputuloksiin.

 

Seuraavana, sijoituksenaan paikka 15, ajoi pinkki-vihreä-värejä edustava, kaikkien tuntema veijari Jaakko Latvala (28). Jaskan tavoitteena oli nousta lähemmäs sarjan kärkeä, ainakin kymmenen joukkoon, mutta finaalissa kävi toisin. Yritystä kuitenkin riittää. Hänet voitaisiin nimetä kisan piruettimestariksi.

 

Nuori crosskart-lupauksemme Alexander Shengeliya (58) ajoi kilpailun alussa lupaavaa vauhtia, mutta jossain kohdassa hävitty parikilpailu siirsi korkeimmat sijat muille kuskeille. Joitakin virheitä ja jatkopaikka oli siinä, sija 14.

 

Rallycrossin Suomen SRC-luokan mestari Niclas Grönholm (10) sortui crosskart-finaalissa spinnausvirheisiin jo aika-ajoissa. Tämän vuoksi mahdollisuus taistella voitosta hupeni jo kisan alussa. Lopputuloksissa Niclaksen löydämme sijalta 13.

 

Sijalta 12 lopputuloksissa löytyy Timo Lehtonen (88). Ajokaaviossa sijoista 11 ja 12 kamppailleet Reima ja Timo ajoivat molemmat tasaisesti, mutta voittajaksi tästä ajoparista selviytyi Reima.

 

Reima Tuuva (75) voitti viimeisen parilähtönsä Timon kanssa ja sijoittui koko kilpailussa sijalle 11. Hyvin ajetun viikonlopun jälkeen jäljellä oli likainen auto, illallinen ja tico tico hotellin ravintolassa.

 

Viimeisen kisalähtönsä Karia vastaan osoitettu vanha ja väsynyt Petri Ylinen (17) heitti leikin sikseen ja puki baarivaatteet päälle ennen viimeistä ajoa, jätti siis ajamatta viimeisen lähdön, jonka vuoksi sijoitus taulukossa 10.

 

Sarjassa viimeksi vuonna 2013 ajanut, nyt paluun tehnyt Kari Saari (6) ajoi hienosti sijoittuen kisan 9:ksi. Ajotaito ei siis ole vuosien saatossa hävinnyt mihinkään, nyt vain lisää ajoja sekä sarjaan ensi kaudelle. Tervetuloa paluumuuttaja!

  

Kilpailun jännittävin pari, koko kauden lopputuloksen kannalta merkittävin lähtö oli Asko Heikkilän (4) ja Toni Reunasen välillä. Asko yritti kaikkensa, mutta Toni ajo tämän lähdön voittoon. Asko saavutti kuitenkin finaalissa hyvän sijan 8, josta sai vielä sarjapisteitä 6:n pallukan verran. Hyvä ja vauhdikas kausi kaiken kaikkiaan Askolla … ihan uudella autolla.

 

Sijan 7 saavutti viikonloppuna Toni Reunanen (48). Paritaistelussa Askoa vastaan voittaessaan Toni tiesi olevansa Finnish Crosskart Challenge-mestari kaudelle 2015. Tätä ennen Toni oli aika-ajojen nopein kuljettaja n. kahden sekunnin erolla seuraavaan. Ajojen aikana tuli virheitä ja autosta murtui vielä vetonivel. Ennen toiseksi viimeistä lähtöä osa vaihdettiin uuteen, joten jännitys saatiin säilymään koko loppukisan. Toni Reunanen ylitti maaliviivan ennen Askoa ja donitsit olivat paikallaan. Onnittelut kauden mestarille, ansaittu voitto!

 

Kilpailutaulukossa sijalta 6 löytyy Frasse Alm (62). Hänen ajossaan nähtiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita; aikasakkoja keppiin osumisesta, radan ulkopuolella ajamista sekä spinnauksia. Ajo meni kuitenkin vauhdillisesti kohtuullisesti, vaikka sijoitus ei ollutkaan kolmen parhaan joukossa. Näin oli hyvä

 

Frassen lyönyt kilpailija oli Jani Järvinen (27), vain tämän osakilpailun tänä kautena ajanut Jani oli hyvässä vauhdissa. Kokonaiskilpailun sija 5 tarkoittaa sitä, että ajotaito on tallessa. Tästä on hyvä jatkaa ensi kaudelle. J

 

Veljesparin toinen, paluun radalle tehnyt, Risto Saari (5) menestyi osakilpailussa Kouvolassa erinomaisesti. Jännittävä lähtö Riston ja Stefanin välillä päättyi Riston häviöön, mutta sija 4 oli voitettu verraten koko kilpailun osanottajamäärään sekä ajokertojen vähyyteen. Hienosti ajettu Risto!

 

Autokauppias Stefan Henkola (9) suoritti viikonlopun ajolähtönsä lähes virheettömästi. Sijoitus tässä finaalissa 3., palkintopytty käteen ja hyvä mieli. Stefan onnistui ajamaan unelmakisan ja on varmasti kova vastustaja kaikille ensi kautena sarjaan osallistuville. Onnittelut kisan kolmospaikasta sekä sarjan 10. sijasta.

 

Osakilpailun voitosta Eklundin kanssa ajanut J-P Perämäki (99) hävisi viimeisen oman lähtönsä ja sijoittui kisan toiseksi. J-P on kuitenkin osoittanut olevansa kova kilpailija myös ja erityisesti ensi kaudella. Huolimatta joistakin osakilpailuista poisjäännistä J-P oli koko kauden lopputuloksissa sijalla 3, joten hän sai ansaitusti vuoden tulokaspalkinnon illan tilaisuudessa. Tervetuloa myös ensi kaudella!

 

Kouvolan finaalin voittoon ajoi Kai Eklund (2). Eklund voitti viimeisen lähtönsä Perämäkeä vastaan ja ajoi koko kisan tasaisen varmasti. Auto pysyi ehjänä, eikä pahempia haavereita sattunut. Ennen viimeistä ajoaan Reunasen mestaruus oli varmistunut, joten Eklundin tehtävä oli vain oman lähtönsä voitto, joka varmisti tämän osakilpailun korkeimman podium-paikan. Onnittelu sarjakakkoselle sekä osakilpailun voittajalle!


FCC & sosiaalinen media

Osallistu keskusteluun ja tutustu muihin lajin harrastajiin helposti Facebookin avustuksella. FCC:n löydät Facebookista klikkaamalla tähän.